26.07.2014

Olemme mukana Joutsenmerkin ansainneessa ympäristöohjelmassa

Tampere-talo on saanut Joutsenmerkin ensimmäisenä pohjoismaisena kongressikeskuksena. Olemme olleet kehittämässä, sekä myöhemmin kokonaisvaltaisesti mukana Tampere-talon ympäristöohjelmassa.

Kongressikeskuksen tuottamasta jätemäärästä keskimäärin lähes 40 tonnia on energiana hyödynnettävää jätettä, noin 34 tonnia biojätettä sekä lähes 12 tonnia pahvia ja paperia. Vastaamme Tampere-talossa syntyvien jätteiden keräämisestä, kuljettamisesta, raportoinnista ja toiminnan kehittämisestä. Talon jätemateriaaleista jopa 99 prosenttia menee tällä hetkellä kierrätykseen ja yhteistyössä kehitettämme ympäristöohjelman uusi kierrätystavoite onkin seuraavaksi täydet 100 prosenttia.

Joutsenmerkki on Pohjoismaissa käytetty ympäristömerkki, jonka saaminen perustuu esimerkilliseen elinkaariajatteluun ja merkin asettamien tiukkojen ympäristövaatimusten täyttämiseen. Merkkiä saavat käyttää vain ne, joille sen käyttöoikeus on myönnetty. Suomessa Joutsenmerkin myöntämisestä ja käytön valvomisesta vastaa Ympäristömerkintä – Motiva Services Oy.

Lisää aiheesta Tampere-talon nettisivuilta.

Ajankohtaista