Kieli solmussa jätetermeissä

Lisäksi, vuoden lähestyessä loppua muistetaan mainita, että vuodenvaihteessa voimaan astuva jäteasetus tarkoittaa lähes täydellistä kaatopaikkakieltoa. Miten tässä viidakossa sitten ymmärtää, mitä materiaalia mihinkin astiaan oikeasti pitää laittaa ja mihin jäte sitten päätyy jos ei kaatopaikalle? Päätin lähteä selvittämään tätä jae jakeelta.

Suuri osa jakeista on suhteellisen yksinkertaista lajitella. Osaamme hienosti laittaa paperin, pahvin, lasin, metallin, biojätteen ym. selkeät jakeet omiin astioihinsa. Vaikeutta tuntuu olevan nimenomaan siinä kaikessa jäljelle jäävässä ja siinä tapauksessa jos jakeita ei ylipäätään juuri lajitella. Keskityn enemmän näihin haastavampiin lajeihin.

Sekajäte, poltettava jäte ja energiajäte ovat eri asioita

Aloitetaan triplasta sekajäte, poltettava jäte ja energiajäte. Vaikka puhekielessä näitä käytetäänkin usein täysin sekaisin, niin jätemaailmassa näillä on omat ”viralliset” merkityksensä. Erot tulevat esiin niiden jatkokäsittelyarvona: mitä puhtaampaa ainetta jäte on, sitä parempi on sen jatkohyötyarvo. Kaikkein arvokkain näistä on energiajäte. Se sisältää mm muovipakkauksia, -pusseja, kertakäyttöastioita, likaista tai läpivärjättyä pahvia, kartonkia ja paperia, joka ei kelpaa kierrätykseen. Jäte viedään rinnakkaispolttoon, mikä tarkoittaa jätepolttoaineiden polttamista samanaikaisesti tavanomaisen polttoaineen kanssa ja sillä on korkea energia-arvo. Saamme paljon kaukolämpöä tämän tuloksena.

Seuraavaksi poltettava jäte: Se on jätettä, joka jää jäljelle, kun kaikki kierrätyskelpoinen materiaali ja vaarallinen jäte on siitä poistettu. Ennen tästä käytettiin yleisesti nimikettä sekajäte, eli se voi kuivan jätteen lisäksi sisältää pienen määrän biojätettä, sekä materiaalia, jossa on lasia, metallia tai alumiinia, kumia, nahkaa, PVC-muovia ym. Jäte viedään nimensä mukaisesti poltettavaksi jätevoimalaan, mutta siitä saatava energia on vähäisempää johtuen sen huonommasta laadusta.

Lopuksi vielä sekajäte: koska tämä varsinkin on todella hämmentävä termi ja sekoitetaan niin vahvasti edellisiin, usein korostetaan että kyseessä on kaatopaikkajäte tai loppusijoitettava jäte. Tämä jae on sitten se vähäinen jätelaji, jota ei voi (vielä) kierrättää tai polttaa, vaan se sijoitetaan edelleenkin kaatopaikalle. Hyvinä esimerkkeinä toimivat mm. tuhka ja rakennusjäte. Vuoden 2020 jälkeen näitäkään ei enää saa sijoittaa kaatopaikalle, mutta toistaiseksi ne kuitenkin voi vielä viedä sinne.

Kaikki biohajoava jäte ei kuulu biojätteeseen

Biojäte ja biohajoava jäte ovat myös termejä, jotka saattavat mennä sekaisin. Tokihan biojäte on biohajoavaa orgaanista ainetta, mutta näistä puhuttaessa tarkoitetaan yleisesti kuitenkin kahta eri asiaa. Biojäte on niitä banaaninkuoria, ruoan tähteitä ja muuta keittiöstä tulevaa jätettä, kun taas biohajoavalla tarkoitetaan perinteisesti biohajoavia tuotteita, esim. tuotteita pakkaus- ja vaippateollisuudessa. Näitäkin säätelee vuoden alusta uusi laki: kaatopaikoille ei saa enää viedä mitään yli 10 prosenttia orgaanista ainesta sisältävää jätettä. Hämmennystä aiheuttaa se, että biojätettä toki edelleenkin viedään pääkaupunkiseudulla esimerkiksi Ämmänsuon kaatopaikalle, mutta jäte päätyy siellä kompostoitavaksi tai siitä tuotetaan biokaasua. Kielto koskee nimenomaan sitä, että jätettä ei voida käyttää enää maantäytössä.

Loppujen lopuksi, puhuttiinpa jätteistä sitten ihan millä termillä tahansa, niin tärkeintä kuitenkin on, että jäte päätyy oikeaan paikkaan kierrätettäväksi. Eli ei niinkään ne oikeat sanat vaan ne teot ratkaisevat tässäkin asiassa. Jae jakeelta eteenpäin kohti ympäristöystävällisempää toimintaa.