16.08.2017

Paperinkeräykselle uusi toimitusjohtaja – Pitkäaikainen toimitusjohtaja Pöyry suunnitellusti eläkkeelle

Valtakunnallisen ympäristö- ja kierrätyspalveluja tarjoavan Paperinkeräys Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty varatuomari Petri Aaltonen (51). Hän ottaa toimitusjohtajuuden vastaan 1.1.2018. Aaltonen työskentelee tällä hetkellä ICT-alan edunvalvojan FiComin toimitusjohtajana. Sitä ennen hän toimi pitkään Posti-konsernissa erilaisissa liikkeenjohtotehtävissä. Paperinkeräyksen nykyinen ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Kyösti Pöyry siirtyy suunnitelmiensa mukaan eläkkeelle vuoden 2018 alusta.

”Paperinkeräyksen toimintaympäristö on hyvin innostava: kiertotalous on kestävää kehitystä parhaimmillaan, ja Paperinkeräys on ollut alusta alkaen mukana luomassa jätteiden hyödyntämisestä liiketoimintaa. Yritysjätteiden kierrättämiseen erikoistunut Encore-brändi ratkaisee jo merkittäviä jätejakeiden tehokkaaseen lajitteluun liittyviä haasteita”, aloittava toimitusjohtaja Petri Aaltonen sanoo.

”Haluan kiittää Kyösti Pöyryä hänen ansiokkaasta panoksestaan Paperinkeräyksessä aina vuodesta 1994 lähtien. Pöyry on kehittänyt määrätietoisesti kierrätyspalveluita 90-luvulta alkaen. 2000-luvulla yrityksille suunnatut kierrätyspalvelut vietiin uuden Encore-brändin alle. Viime vuosien kärkitöitä on ollut ollut strategiauudistus, jossa Paperinkeräys jalosti Encore-palveluitaan entistä pidemmälle”, Paperinkeräyksen hallituksen puheenjohtaja Tapani Sointu kertoo.

”Minulla on ollut etuoikeus luotsata yritystä, joka tähtää kiertotalouden edelläkävijäksi. Kierrätysvelvoitteet kiristyvät vuosi vuodelta ja yritysten tulee vastata materiaalivirtojen hallinnan vaatimuksiin. Meidän tehtävänä on optimoida jätteen nouto ja uudelleenkäsittely siten, että turhaa hiilijalanjälkeä ei kuljetuksessa tai muussakaan prosessin vaiheessa synny”, kuvailee eläköityvä toimitusjohtaja Kyösti Pöyry muuttunutta toimintakenttää.

Monet tuntevat Paperinkeräyksen postilaatikkoon tulevan graafisen paperin kerääjänä, mikä muodostaa reilun kolmanneksen sen noin 75,8 miljoonan euron liikevaihdosta. Loput kaksi kolmasosaa liikevaihdosta tulee kaupan ja teollisuuden kuiduista, kierrätys- ja biopolttoaineista sekä Encore-palveluista.

Organisaatioille tarjottavia Encore-palveluita ovat Encore Jätehuoltopalvelu, Encore Kuormalavapalvelu. Encore Tietoturvapalvelu ja Encore Tuottajavastuupalvelu.

Lisää aiheesta