Hyötypaperi ja Encore Ympäristöpalvelut yhdistyvät 1.1.2020

Hyötypaperi ja Encore Ympäristöpalvelut vahvistavat markkina-asemaansa yhdistymällä.

”Yhtenä yhtiönä meillä on paremmat mahdollisuudet panostaa kehitystyöhön. Haluamme kasvaa, ja kovassa kilpailutilanteessa yhdistyminen vahvistaa markkina-asemaamme sekä mahdollistaa yhteisen konsernistrategian toteuttamisen”, toteaa Encore Ympäristöpalveluiden toimitusjohtaja Petri Aaltonen.

Encore Ympäristöpalvelut on ollut Hyötypaperin pääomistaja vuodesta 1993 lähtien. Tammikuusta alkaen Hyötypaperi on ollut kokonaan Encoren omistuksessa.

Aaltosen mukaan Hyötypaperin paikallinen asema on vahvuus, josta halutaan pitää kiinni jatkossakin. Asiakkaiden tarpeisiin vastataan yhdistymisen jälkeenkin tuttuun tapaan paikallisella palvelulla. Muutos näkyy kuitenkin asiakkaille niin, että yhdistymisen myötä Hyötypaperi siirtyy käyttämään nimeä Encore Ympäristöpalvelut.

”Nimenmuutos on ollut Hyötypaperissa jo pidempään harkinnassa, sillä asiakaspalautteenkin perusteella nimenä Hyötypaperi ei kuvaa koko toimintamme laajuutta ja monipuolisuutta”, kertoo Hyötypaperin toimitusjohtaja Teemu Heinänen.

Lisätietoja:

Petri Aaltonen, toimitusjohtaja, Encore Ympäristöpalvelut, p. 040 750 9797, petri.aaltonen@encorepalvelut.fi

Teemu Heinänen, toimitusjohtaja, Hyötypaperi, p. 050 591 5110, teemu.heinanen@hyotypaperi.fi