Etusivu Ajankohtaista Uutiset Hyötypaperi ja Encore Ympäristöpalvelut yhdistyvät 1.1.2020 29.10.2019 Hyötypaperi ja Encore Ympäristöpalvelut yhdistyvät 1.1.2020 Hyötypaperi ja Encore Ympäristöpalvelut vahvistavat markkina-asemaansa yhdistymällä. ”Yhtenä yhtiönä meillä on paremmat mahdollisuudet panostaa kehitystyöhön. Haluamme kasvaa, ja kovassa kilpailutilanteessa yhdistyminen vahvistaa markkina-asemaamme sekä mahdollistaa yhteisen konsernistrategian toteuttamisen”, toteaa Encore Ympäristöpalveluiden toimitusjohtaja Petri Aaltonen. Encore Ympäristöpalvelut on ollut Hyötypaperin pääomistaja vuodesta 1993 lähtien. Tammikuusta alkaen Hyötypaperi on ollut kokonaan Encoren omistuksessa. Aaltosen mukaan Hyötypaperin paikallinen asema on vahvuus, josta halutaan pitää kiinni jatkossakin. Asiakkaiden tarpeisiin vastataan yhdistymisen jälkeenkin tuttuun tapaan paikallisella palvelulla. Muutos näkyy kuitenkin asiakkaille niin, että yhdistymisen myötä Hyötypaperi siirtyy käyttämään nimeä Encore Ympäristöpalvelut. ”Nimenmuutos on ollut Hyötypaperissa jo pidempään harkinnassa, sillä asiakaspalautteenkin perusteella nimenä Hyötypaperi ei kuvaa koko toimintamme laajuutta ja monipuolisuutta”, kertoo Hyötypaperin toimitusjohtaja Teemu Heinänen. Jaa artikkeli: Lisää aiheesta Uutiset Stena Recyclingin ilmastotavoitteille Science Based Targets -aloitteen hyväksyntä 24.08.2023 Uutiset Encore Ympäristöpalvelut on osa Stena Recyclingia 11.08.2023 Asiakastarinat, Vastuullisuus Varuboden-Osla säästi 13 400 jätehuollon ajokilometriä 25.04.2023 Asiakastarinat, Vastuullisuus Kierrätysaste nousuun – Stala muotoilee ympäristövastuun osaksi arkea 18.04.2023
Asiakastarinat, Vastuullisuus Kierrätysaste nousuun – Stala muotoilee ympäristövastuun osaksi arkea 18.04.2023