22.10.2017

Vinkit jätehuoneen hyvään suunnitteluun

Jätehuoneen harkittu suunnittelu säästää kustannuksia. Ota tämä huomioon jäteastioiden sijoittelussa.

Jätehuone on usein kiinteistösuunnittelun unohdetuin kolkka. Jo pienillä muutoksilla saadaan suuria aikaan, mikä näkyy suoraan jätehuollon kustannusten kevenemisenä.

1. Jätehuollon- ja tilojen suunnittelu lähteen kohteen käyttötarkoituksesta. Paljonko jätettä tulee, mitä jätettä tulee ja paljonko? Missä ja milloin jäte syntyy? Tavoitteena on löytää optimaaliset jätevirrat, jolloin turha jätteen kuljettaminen häviää.

2. Jätevirtojen suunnittelun yhteydessä pyritään löytämään kulkureitit ja ajankohdat, jolloin jätehuolto on tehokkainta tehdä ja häiritsee asiakkaan ydintoimintoja vähiten.

3. Jätehuoltoon liittyvien keräysvälineiden sijoittelulle on varattava tarvittavat tilat – ovat ne sitten kerroksissa tai kiinteistön jäteasemalla. Niiden paikkoja suunniteltaessa on huomioitava henkilöstö-, ympäristö- ja rakennusturvallisuus.

4. Ennen rakentamista on hyvä miettiä myös tulevaisuutta, jätehuollon ratkaisut tulee olla myös muunneltavissa mahdollisesti tulevien uusien jätejakeiden tarpeisiin.

5. Paras ratkaisu saadaan, kun jätehuolto huomioidaan jo kiinteistön suunnitteluvaiheessa.  Me tiedämme parhaat tavat toimia ja suunnitella. Tule keskustelemaan yhdessä!

Tutustu yritysten jätehuoltopalveluumme ja pyydä tarjous!

Lisää aiheesta